Jospa sitä tällä kertaa keskittyis enemmän itse raskauteen, eikä johonkin sen vierestä tai vähän kauempaakin..=)

Rakenneultrassa käytiin tulevan iskän kanssa 5.5, missä kaikki näytti olevan kohdillaan. Ihmettelin päivällä ennen ultraan lähtöä miten ei oikeastaan yhtään jännittänyt. Oli jotenki odottava mutta yllättävän rauhallinen olo. Matkalla käytiin syömässä ja ehdotin vielä kahvilla käyntiä kun oltiin sen verran ajoissa. Ihmettelin siinä juomat saatuamme K:llekin kun ei yhtään jännitä. Juotuani ehkä puolet kahvista aloin jo hoputtamaan K:ta juomaan omansa loppuun ettei myöhästytä. Se katto ja hymyili " ai ei jännitä vai?" Ultran ensihetket jännittää tällä kokemuksella eniten. Se hetki kun ultratäti asettaa anturin vatsalle ja näkee liikkeen ja sydämenlyönnit saa välittömästi hymyn leviämään korviin. Sen jälkeen kaikki tuntuu vaan plussalta. Saatuamme katsella eri kuvakulmista pientä n.20 min ultratädin selostuksella, totes hän että kaikki rakenneultraan kuuluvat tutkimukset on tehty ja kaiken näyttävän hyvältä. Ultran aikana täti jämähti pitkäks aikaa vauvan jalkoväliin ja sivusilmillä näin ku katteli mua. "Oisko jotain kysyttävää?" Koska ei oltu etukäteen päätetty halutaanko tietää, en ollu ihan varma. Molemmat oli yrittäny vierittää päätösvaltaa toiselle ja asia jäi sit vähän roikkumaan. "No, näitkö kumpi oli?" " Ai, mä luulin et näitte ihan mennen tullen ku niin ilosesti esitteli vehkeitään. Eli pojaltahan se näytää." Olinhan mä melkein ja K kuulemma nähnykki, mut piti varmistaa. Meidän pieni poika.<3

Oma olo on ollu hyvä lukkunottamatta selkäkipua, mikä onkin sit ihan oma lukunsa. Sain eilen varattua ajan vuoden kipuilun jälkeen lääkärille. Alustavasti viikko saikkua, panadol forte plus lepo. Jos kipu ei hellitä, rupee supistelee tai vuotaa pitää soitella taas. En kyl oikeen usko että levolla lähtee, vaan syy pitäis selvittää tarkemmin eikä pistää vaan raskauden piikkiin.

Paluu kotiin tapahtui taas kun "sovittiin" taas. On nyt K kuulemma vihdoin tajunnu pointin ja kokee pystyvänsä sitoutumaan perhe-elämään ja sen tuomiin muutoksiin. On sapettanu et toinen jonka pitäis kaiken järjen mukaan olla ihan samassa tilanteessa, pähkäilee vielä tässä vaiheessa teini- ja perhe-elämän välillä. Mulla kun ei oikeen oo vaihtoehtoa. No..jospa se tosta vähitellen aikuistuis. Vai aikuistuuko miehet ikinä? ;)

Muuten kaikki ok. Aurinko paistaa ja kesä edessä.

Loveliness + tyyppi 21+3